Jälleen on aika vierähtänyt sitten viime tekstin. Elämä on kohdellut kaltoin ja on joutunut taas syventymään itseensä ja siihen mitä elämältä oikein halajaa. Tämä vuosi on tuntunut olevan kirottu pikasuhteilla. Alkukesästä taas tapasin kaikinpuolin ihanan ja kauniin ihmisen. Nopeasti ihastuttiin, mutta nyt sit loppukesästä suhde päättyi yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Ärsyttävintä näissä päättymisissä on ollut se, ettei ole ollut mitään syytä sen loppumiselle. Voiko näin olla? Ymmärrän, että sen tuntee jos ei vain natsaa, mutta on siihenkin aina olemassa syy...miksi? No jottei syksystä tulisi tylsää hiljaisen rakkauselämän kanssa niin tottakai töiden jatkumistakin on saannut jännittää yhdeksän viikkoa jo. Ja vieläkin odottaminen jatkuu. Moni varmasti olisi jo sekoamassa tässä kaikessa tiedottomuudessa...mutta en minä. Olenkin ihmetellyt miten olen kestänyt näitä kaikkia vastoinkäymisiä näinkin hyvin, yksin. Huumori ja positiivisuus ovat aina olleet hyveitäni, ja niin tässäkin asiassa. Aina kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu!
Mutta jottei tämä pitkän hiljaiseloni jälkeinen ensimmäinen teksti vaikuta liian masentavalta niin olen minä tehnyt elämälläni jotakin mitä pitkään olen suunnitellut ja jota nyt meinaan jatkaakin. Tiedän ettei kiltti naapurintyttö tule minua kesyttämään saatikka minua kestämään. Ihminen joka kestäisi näin avointa ja rohkeaa miestä tulisi olla ajatusmaailmaltaan ja arvoiltaan samanhenkinen. Niimpä olen perustanut itselleni profiilin nettiin eräälle "parinvaihto-sivustolle" siinä toivossa, että tutustuisin ja juttelisin reilujen samoista aiheista kiinnostuneiden ihmisten kanssa. Toivon tapaavani mukavia ja rohkeita pariskuntia ja miksei mahdollisia sinkkujakin joiden kanssa ajatuksia vaihtaa. Tiedän ettei näistä asioista voi keskustella ihan jokaisen vastaantulijan kanssa, joten koin helpommaksi ja turvallisemmaksi tämän profiilin luomisen ja vielä en ainakaan ole päätöstä katunut. Minä päätin näiden pikasuhteiden jälkeen, etten tule koskaan tyytymään mihinkään suhteeseen. Minun rakkauteni ja huomioni suhteessa ansaitsee ihminen joka on yhtälailla oma itsensä eikä häpeä sitä kuka on! Liian moni tyytyy suhteeseen vaikka suhde olisikin huono...näin sen ei pitäisi olla!
Miten te lukijat olette suhtautuneet omiin haluihinne ja fantasioihinne? Kuinka olette pystyneet toteuttamaan itseänne vaikka suhteessa?
Hyvä kirjoitus. Kärsiminen paskassa suhteessa on tuhoisaa molemmille. Suhde ei ole automaatti, joka päivä pitäisi olla uusi alku ja toista kohtaan pitäisi osoittaa rakkautta ja välittämistä jatkuvasti. Suhteen eteen pitää molempien tehdä töitä. Jos heittäytyy vain olemaan, voi milloin vaan eteen tupsahtaa exä tai joku uusi kiinnostus.
VastaaPoistaYksi tärkeimmistä asioista on luottamus. Se pitää ansaita ja sen voi menettää vain kerran. Ihan oikeasti vain kerran. Jos luulet saaneesi pettämisen anteeksi, (siis luvattoman) niin olet jatkuvan tarkkailun alainen.
Ihmiset on seksuaalisia olentoja, toiset enemmän, toiset vähemmän. Tarpeet pitää saada täytettyä ja se pitää sallia. Seksuaalisesti aktiivisemmat sopivat hyvin toisilleen, ja pihtarit sitten toisilleen. Jos seksiä on suhteen ulkopuolella yhdessä tai erikseen, ei sillä ole mitään tekemista kumppanin kanssa rakastelun kanssa. Voi olla vähän liberaalikäsitys, mutta tätä mieltä olen. Patoutuneet seksuaaliset himot eivät tuota mitään hyvää.
Menestystä kulkemallesi tielle ja Onnea elämään!
Kiitos viestistäsi. Suhteen etten tosiaan molempien tulee tehdä töitä. Tottakai elämässä tulee uusia ihmisiä kokoajan vastana, mutta ei se sitä kerro, että kiinnostuisi toisista mitenkään seksuaalisesti tai vakavasti.
VastaaPoistaLuottamus on todella hankala asia. Mielestäni jos molemmat voivat rohkeasti puhua ja kuunnella suhteessa niin luottamusta on vaikea horjuttaa. Totta tosiaan on, että luottamuksen menettää vain kerran. Vaikea enää rakentaa luottoa uudelleen.
Tuntuu myös todelta, että avoimesti ja seksuaalisesti samanlaisen ihmiset sopivat toisilleen. Ei pidä yrittää olla jotakin muuta mitä ei ole. Jokaisella ihmisellä on joitakin patoumia, niiden ei koskaan pitäisi antaa kasvaa vaan ne pitäisi pystyä purkamaan ja ennenkaikkea toteuttamaan. Vasta sitten pystyy rentoutumaan ja rakastumaan itseensä, vasta sitten pystyy rakastamaan toista.
Kuulosti, että kirjoitit ihan omasta kokemuksesta kommenttisi. Jotenkin pelottavan oikeanmukainen asiateksti myös omalle kohdalleni ;) Toivotan paljon onnea ja menestystä myös sinun valitsemallesi tielle...