Don't worry about people in your past. There's reason they didn't make it to your future.

Huomaan keskiviikko iltana makaavani olohuoneeni lattialla pehmeällä matolla taustalla soiden Billy Talent-Surrender. Kuuntelen lyriikoita ja mietin mitä oikein olen tekemässä, mistä tulossa ja mihin menossa. Haluan seuraavan tekstin myötä jakaa lukijoitteni kanssa mielipiteitä ihmisten ennakkoluuloista.

Olen alkanut kohtaamaan yhteydenottoja koskien tätä blogiani. Haluaisin pari niistä jakaa kanssanne. Ensimmäisen "haukkuma"-viestin sain eräältä lesbolta, joka kovasti syyllisti mua, että olen todella itsekeskeinen, omahyväinen ja ihan täynnä itseäni :) Kaiken tämän hän oli jotenkin saannut kasattua teksteistäni mitä olen blogiini kirjoittanut. Kirjoitin hänelle vastauksen takaisin, mutta yllätys yllätys...vastausta ei koskaan enää kuulunut. Perusteluita ei tullut jne. En osta tätä mutta hienoa oli saada edes jonkunlaista palautetta.

Toinen ehkä merkittävämpi ja mielenkiintoisempi palaute oli vähän aikaa sitten suomi24-keskustelupalstalla. Blogini oli nostettu yhdeksi keskusteluaiheeksi ja kirjoittajaa (minua) verrattiin Henry Laasasen erääseen kirjoitukseen miesten tasa-arvosta ja pariutumisesta. Tekstin löytää täältä. Laasanen kirjoittaa miehistä ja heidän vaikutuksesta naisiin kuin suuren teknologia yrityksen markkinoista. Jokainen mies on itsensä oma myyntitykki. Kuinka hyvin hän pystyy tarjoamaan ja "myymään" itseään ja kuinka hyvin kauppa käy niin tämän perusteella mies jaetaan tiettyyn tasoon miehen seksuaalisessa hierarkiassa. Näitä tasoja Laasasen mukaan on 7. Siis mitä vittua?! En henkilökohtaisesti pidä ajatuksesta, että tällaistakin asiaa pitää mitata ja tuloksia läpi käydä. Tekeekö se ihmisestä paremman, mitä korkeammalla on tässä kyseisessä hierarkiassa? Voiko olla niin, että joskus jotkut asiat vain ovat ja tapahtuvat ilman sen suurempaa syytä? Miehet kuin naisetkin kävelevät varmasti omia polkujaan varsinkaan tavoittelematta mitään palkintopalli sijaa. Monella myös on varmasti syynsäkin tekemisilleen. Minun ovat olleet fantasiat ja halut. Mutta takaisin asiaan; suomi24-keskusteluissa, blogin kirjoittajaa pidettiin tuon hierarkiatason mukaan sijalla 2. Kyseinen sija on YTM-taso:

"Tähän luokkaan kuuluu 10-15 % miehistä. Heidän suosionsa ei ole aivan Super-YTM:n luokkaa, mutta naisia piisaa kasoittain. Ero Super-YTM luokkaan on lähinnä siinä, että YTM miesten pitää tehdä enemmän töitä naisten etsimiseksi, siinä missä naiset juoksevat Super-YTM:n perässä".

En koskaan ennen ollut kuullut tällaista YTM-termiä. Ensiksi olin otettu, että blogiani puitiin kyseisellä keskustelupalstalla mutta kirjoituksia luettuani ja mielipiteiden alkaen kallistumaan sen puoleen, että kirjoitan vain fantasioistani, eikä tällaisia asioita ole voinut kelleen oikeasti tapahtua, niin olin järkyttynyt. Kuinka putkinäköisiä ja sisäänpäin suuntautuneita ihmiset oikeasti ovat?! Onko internet tehnyt ihmisistä laiskoja ja toivottomia, etteivät enää usko mihinkään todelliseen elämään? No mikä minä olen ketään kritisoimaan ja haukkumaan, enhän minä edes tunne arvostelijoitani. Ja tottakai jokaisella ihmisellä on oikeus sanoa mielipiteensä. Sitähän minäkin täällä teen. Puhun omista kokemuksista ja jaan omia mielipiteitäni. Jos jotkut asiat eivät miellytä toivoisin, että siitä voitaisiin käydä asiallista keskustelua.

Näitä palautteita miettiessäni minulla tulee mieleen Putouksen sketsi jossa isä ja äiti keskustelivat papin kanssa lapsensa ristijäisistä. Sketsi päättyi siihen, että perheen nuorin oli nimeltään nimetön, sillä vanhemmat eivät halunneet, että nyky-yhteiskunta lokeroisi hänet mihinkään kategoriaan. Että lapsi saisi elää vapaasti ja rauhallisesti oman elämänsä. Mielestäni juuri tuo on tänä päivänä suuri ongelma. Yhteiskunnan paineet ja kasvuympäristö muokkaavat sinusta eniten ihmisen joka tulet olemaan vanhempana. Pystyykö ihminen pitämään päänsä kaiken mahdollisuuksien ja mollauksien keskellä vai ajautuuko hän valtavirran mukana kohti tylsää, muita mollaavaa ja arvostelevaa elämää. Kaikki lähtee omasta itsestään. Jos jonkun mielestä nämä kokemukseni ja tekemiseni tekevät minusta omahyväisen paskijaisen niin en voi sille minkään. Jos olen uskaltanut toteuttaa fantasioitani ja uskaltanut elämään niin tekeekö se minusta huonon ihmisen? Tätä asiaa ehkä pitäisi kysyä ihmisiltä joiden kanssa olen toteuttanut kyseisiä fantasioitani. Kysyä heiltä olenko jotenkin loukannut heitä tai muuten käyttäytynyt vain oman hyötyni eduksi. Uskon vastauksien olevan, että en ole vain ajatellut itseäni.

Nyt tuli sen verran vakavampi aiheinen teksti, että toivoisin tämän ehkä herättävän keskustelua. Onko muilla ollut tämäntyylisiä ongelmia jossa ihmiset tekevät omat johtopäätöksensä sinusta ennen kuin edes tutustuvat sinuun? Kuinka olet käsitellyt asian? Tämä on sellainen aihe josta olisi voinut varmasti kirjoittaa pidemmänkin tekstin mutta toivottavasti tämä jotenkin aukeaa teille lukijoilleni.